Tuottaja: Viihde-Palvelu Ari Kuivalainen
Nilsbyn Pelimannit
Pelimanniryhmä Nilsbyn Pelimannit on musisoinut jo reilun
kymmenen vuoden ajan. Nilsbyn Pelimannit pitää kotipaikkanaan
Nilsbyn kylää Länsi-Turunmaalla Paraisilla. Kylä on ollut pitkään
tunnettu hyvistä soittajista ja hanuriperinteistään. Kokoonpano on
kehittynyt vuosien saatossa ja tänä päivänä ryhmään kuuluu
kymmenen soittajaa. Nilsbyn Pelimannit esittää kansanmusiikkia ja
pelimannimusiikkia 1900-luvulta omine sovituksineen sekä
toimintansa tueksi myös keikkailee tanssimusiikkipuolella todella
laajalla ohjelmistolla. Laulettua musiikkia löytyy sekä suomeksi että
ruotsiksi
Soittimina kokoonpanossa ovat; hanurit, viulut, mandoliinit, kitara,
sello, basso sekä rummut. Näiden lisäksi kuullaan tarvittaessa
huuliharppua, tinapillejä, pimpparautaa, munniharppua, saxofonia,
lusikoita, puukenkää jne. Pelimanniohjelmistossa vilisee tuttuja ja
tuntemattomia soittimia.
Pelimannit ovat kiertäneet Varsinais-Suomessa sekä Pohjanmaalla
pelimannitapahtumissa jo useana vuotena. Lisäksi Hollanti,
Amerikka, Venäjä, Saksa ja Viro on "valloitettu". Ja aivan oma
tapahtuma -Wiinit Pelimannit- sai alkunsa 2005 ja se saa jatkoa tästä
eteenpäin vuosittain.
Made with Xara
Yhtyeen ääninäytteet: